Blogit

Kuusi vinkkiä parempaan somemarkkinointiin

Hyvä somemarkkinointi on tehty aitoudesta, toisten asemaan asettumisesta, kohtuudesta ja hyvistä tyypeistä. Näillä vinkeillä somemarkkinointisi rullaa kehräten kuin kissa.

Kuusi vinkkiä parempaan somemarkkinointiin

Mistä on hyvä somemarkkinointi tehty? Aitoudesta, toisten asemaan asettumisesta, kohtuudesta ja hyvistä tyypeistä. Niistä on hyvä somemarkkinointi tehty. Näillä vinkeillä somemarkkinointisi rullaa kehräten kuin kissa.

Ole aito, älä robotti

Aitous on tärkeää, myös somessa. Siksi kaikkea ei voi automatisoida. Jos brändi haluaa olla vaikuttava somessa, on otettava osaa keskusteluun ja reagoitava – oikein. Esimerkiksi Instagramissa voi automatisoida tilinsä tykkäämään tai kommentoimaan tietyllä aihetunnisteella merkittyä kuvaa, mutta kommentti on helppo tunnistaa epäaidoksi. Valitettavasti automatiikka ei ainakaan vielä osaa tulkita kontekstia.

Riko oma kuplasi

Kaikessa tekemisessä on hyvä pitää kohderyhmä mielessä, eikä uppoutua omaan kuplaan. Etenkin somen parissa työskentelevä voi kokea, että somen muuttuvassa maailmassa sisältömuoto tai -konsepti vanhenee kuukaudessa. Kulahtaneelta, väsyneeltä ja tylsältä vaikuttava sisältö voikin olla se kaikkein toimivin – oikealle kohderyhmälle. Helposti unohtuu, että omaksujia riittää moneen junaan, myös niihin hitaampiin.

Pidä tunteet kurissa

Vaikka aitous onkin valttia somessa, ihan kaikkea ei kannata sanoa. Jos ja kun tunteet ottavat vallan, on aika vetää syvään henkeä ja siirtää sormet pois näppäimistöltä. Räyhääminen, provosoituminen, henkilökohtaisuuksiin meneminen tai muukaan tunnekuohun vallassa sanottu ei yleensä johda mihinkään hyvään. Brändin tone of voicen mukainen vastaus voi olla hauska, humoristinen tai ironinen, mutta liian usein on nähty ylilyöntejä, joita on yritetty paikata poistamalla kommentteja. Valitettavasti Internet ei unohda.

Ota kanavat haltuun harkiten

Moni harhautuu ajattelemaan, että jokaiseen uuteen kanavaan on luotava profiili. Oikeasti se kannattaa vain silloin, kun kanavaa aiotaan käyttää. Tyhjä tili Instagramissa herättää vain ihmetystä, Twitter-tilille osoitettu kysymys, johon kukaan ei vastaa, puolestaan ärsyttää.

Pidä julkaisutahti maltillisena

Mikä on sopiva aikaväli julkaista somessa? Se riippuu hyvin paljon kanavasta ja toisaalta myös tilin luonteesta: uutispalvelulta odottaakin ajantasaista, nopeasti päivittyvää tietoa, kun taas esimerkiksi vaatekaupan julkaisuja ei jaksa välttämättä edes joka päivä katsoa. Oikea julkaisusykli auttaa pitämään seuraajat kiinnostuneina: uutissyötteen täyttävä tili alkaa helposti ärsyttää ja joutuu pois seurattavien listalta.

Myy vähemmän, anna enemmän

Pelkkä myyvä sisältö ja tuotteiden tuputtaminen harvoin saa massoja liikkeelle ja viihtymään sisällön parissa. Tavoitettuja silmäpareja onkin yhä vähemmän. Onkin tärkeää tarjota kohderyhmää puhuttelevaa, sitouttavaa ja liikuttavaa sisältöä.