Sosiaalinen media on jatkuvasti kehittyvä ympäristö, jossa trendit ja käyttäjien toiminta muuttuvat nopeasti. Meidän markkinoijien on luonnollisesti tärkeää pysyä ajan tasalla uusimmista suuntauksista, jotta brändi voi menestyä ja kasvaa sosiaalisen median avulla. Siksi koostimmekin sinulle tähän alle tärkeimmät sosiaalisen median trendit vuodelle 2024. Iso osa on varmasti tuttua juttua, mutta toisinaan on hyvä pysähtyä kehityksen äärelle ja muistuttaa itseään siitä, mihin ollaan menossa. Artikkeli on koottu paitsi lähteiden perusteella myös Grapevinen asiantuntijoiden omiin havaintoihin pohjautuen.
1. Lyhytvideot hallitsevat
Lyhytvideoiden suosio jatkaa kasvuaan vuonna 2024. TikTokin menestys on inspiroinut muita alustoja, kuten Instagramia (Reels) ja YouTubea (Shorts), panostamaan lyhytvideosisältöön. TikTokilla on tällä hetkellä yli 1.7 miljardia kuukausittaista aktiivista käyttäjää, ja sen ennustetaan saavuttavan 1.8 miljardia käyttäjää vuoden 2024 loppuun mennessä. Vaikka ko kanavan suosiossa on havaittavissa selkeää hidastumista, silti tavoitettavan yleisön massa on valtava.
Toisaalta on myös huomattavissa trendi, jossa käyttäjät kaipaavat pidempää sisältöä. Aluksi vain todella lyhyisiin videoihin keskittynyt Tiktok jatkoi videoiden maksimipituutta kymmeneen minuuttiin ja sai siitä paljon kiitosta käyttäjiltä. Enää ei tarvitse jakaa mielenkiintoista sisältöä useampaan osaan, vaan kaiken tarvittavan saa mahtumaan yhdelle videolle. On kuitenkin ymmärrettävä lyhyen ja pidemmän videon ero: kummallakin on oma paikkansa ja aikansa. Ja se, millainen se aika ja paikka on kullakin sisällöntuottajalla on täysin tapauskohtaista.
Markkinoijien kannattaakin keskittyä luomaan pidemmän sisällön lisäksi nopeita, helposti kulutettavia lyhytvideoita, jotka välittävät brändin viestin tehokkaasti muutamassa sekunnissa. Voisi jopa sanoa, että tässä sisältöähkyn maailmassa pelkillä still-kuvilla ja kaikenkattavilla videoilla ei enää pitkälle pötkitä. Kaiken sisällön ei tietenkään tarvitse tai pidäkään olla pikavideoita, mutta kyllä niitä kannattaa silti suunnitella mukaan sisältökalenteriin.
2. Autenttisuus ja läpinäkyvyys
Kuluttajat arvostavat yhä enemmän brändien autenttisuutta ja läpinäkyvyyttä. Tänäkin vuonna on tärkeää näyttää brändin inhimillinen puoli, jakaa kulissien takaista materiaalia ja olla rehellinen. Esimerkiksi TikTokissa 92% käyttäjistä toimii katsottuaan videon, mikä korostaa autenttisen ja rehellisen sisällön merkitystä.
Autenttisuus ja läpinäkyvyys luo luottamusta ja sitouttaa brändiin. Tällainen mielikuva puolestaan on avainasemassa paitsi ostamisen esteiden poistamisessa myös pitkäaikaisen asiakassuhteen rakentamisessa. Kaiken ei siis pidä olla siloteltua kiiltokuvameininkiä, vaan rehti arki on somessa aitoa ja kiinnostavaa.
3. Sosiaalinen bisnes
Sosiaalinen kaupankäynti (social commerce) on edelleen nousussa, ja vuonna 2024 sen odotetaan kasvavan entisestään. Alustat, kuten Instagram, Facebook ja TikTok, tarjoavat käyttäjilleen mahdollisuuksia suoraan ostamiseen sovellusten kautta. Näiden ominaisuuksien käyttö on myös jatkuvasti kasvukäyrällä. Markkinoijien kannattaa hyödyntää kaupankäynti-ominaisuuksia aina, kun se on liiketoiminnan kannalta mahdollista. Näin poistetaan muutama klikki välistä ja tehdään samalla ostokokemuksesta mahdollisimman saumaton sekä houkutteleva.
4. Mikro- ja nanovaikuttajat
Vaikuttajamarkkinointi on yhä tärkeä osa sosiaalisen median strategiaa, mutta painopiste siirtyy suuremmista makrovaikuttajista pienempiin mikro- ja nanovaikuttajiin. Näillä vaikuttajilla on usein vahvempi yhteys seuraajiinsa ja korkeampi sitoutumisaste. Esimerkiksi TikTokissa yhteistyö vaikuttajien kanssa voi nostaa brändin sisältöjen kuluttamista jopa 193%.
He myös monesti ovat enemmän yhden asian puolestapuhujia kuin minkä tahansa tuotteen mainostajia, joten tässäkin palataan edellä mainittuun autenttisuuteen. Brändin edustajan kannattaakin tehdä yhteistyötä pienempien vaikuttajien kanssa tavoittaakseen kohderyhmänsä tehokkaammin ja aidommin.
5. Yhteisöllisyys ja yksityiset ryhmät
Yhteisöllisyyden merkitys korostuu vuonna 2024. Ihmiset hakeutuvat yhä enemmän yksityisiin ryhmiin ja yhteisöihin, joissa he voivat keskustella ja jakaa kokemuksiaan vertaistensa kanssa ilman julkista näkyvyyttä. Brändin näkökulmasta voisikin olla mielenkiintoista ylläpitää oman liiketoimintansa teemoihin liittyviä aktiivisia yhteisöjä, joissa kohderyhmän jäsenet voivat kokea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta. Yhteisö voi olla millä alustalla tahansa, kunhan brändi muistaa, ettei puutu liikaa yhteisön toimintaan, vaan antaa sen kasvaa minimaalisen ohjaamisen turvin.
6. Kestävä kehitys ja yhteiskuntavastuu
Kuluttajat ovat entistä tietoisempia sekä ympäristöasioista että yritysten yhteiskuntavastuusta ja ennen kaikkea siitä, miten paljon yritykset voivat vaikuttaa siihen, millainen maailma meillä on ympärillämme tulevaisuudessa. Brändien pitääkin osoittaa sitoutumisensa kestävään kehitykseen ja yhteiskuntavastuuseen myös somesisällön kautta.
Luonnollisesti kaikilla väitteillä pitää olla totuuspohja ja kohta voimaanastuvan Green Claims -direktiivin mukaisesti väitteiden pitää olla myös todennettavia. Viher- tai vastuullisuuspesusta ei siis todellakaan ole kyse, vaan rehellisyys perii maan myös yritysvastuun näkökulmasta. Brändien on hyvä pitää myös mielessä, että kukaan ei ole tämän teeman puitteissa täydellinen tai valmis – eikä tule koskaan olemaankaan. Onkin tärkeää viestiä läpinäkyvästi myös niistä vastuullisuusnäkökulmista, joiden kanssa on vielä tekemistä.
7. Tekoäly tukiälynä
Tekoälyn (AI) rooli sosiaalisessa mediassa kasvaa jatkuvasti. AI:n avulla voidaan tarjota personoitua sisältöä, parantaa asiakaspalvelua ja analysoida käyttäjädataa tehokkaammin. Sisällöntuotannossa tekoälystä on verraton apu, sillä sen avulla saa nopeasti ideoitua erilaisia sisältöteemoja ja konsepti-ideoita – varsinkin, kun hyödynnetään omaan käyttöön opetettua tekoälysovellusta.
Ihan kokonaan tekoälyn varaan ei silti markkinointia voi jättää edes somessa. Generatiivinen tekoäly kuitenkin perustuu olemassa olevaan sisältöön ja dataan, joten kovin luovaa ratkaisua siltä on turha odottaa. Kun halutaan tehdä uniikkia ja räätälöityä sisältöä (varsinkin suomen kielellä), toimii tekoäly enemmänkin tukiälynä kuin asiantuntijan ajattelua korvaavana tekoälynä.
Rohkeasti kokeilemaan!
Vuosi 2024 tuo mukanaan monia jo osin tuttuja mutta myös täysin uusia mahdollisuuksia ja haasteita markkinoijille sosiaalisessa mediassa. Panostamalla autenttisuuteen, lyhytvideoihin, yhteisöllisyyteen ja uusimpiin teknologioihin brändit saavat kuitenkin aikaan vahvan ja sitoutuneen oman yhteisön. Näin yritykset pysyvät kilpailukykyisinä ja kasvattavat brändiään menestyksekkäästi sosiaalisen median avulla.
Lähteet
50 TikTok Statistics in 2024 for Social Media Marketing
TikTok’s Growth Collapse: What’s The Cause And Can TikTok Pull It Back?
31 TikTok Marketing Statistics You Must Know
TikTok, YouTube Shorts, and Instagram Reels: Navigating the Short-Form Video Landscape
The Rise of Authenticity in Social Media
The rise of social commerce
Micro vs Macro-Influencers: Who’s the Best for Your Brand
Liity
SISÄPIIRIIN
Digitaalisen markkinoinnin ja modernin liiketoiminnan vinkit sähköpostiisi
Ilmoittautumisia tällä hetkellä: 116