Ruokatieto Yhdistys

Suomalaisen ruoan päivä valtakunnalliseksi ilmiöksi

Aihealue: Kampanjat, Sosiaalinen media, Vaikuttajamarkkinointi

Vaikka jokainen päivä onkin suomalaisen ruoan päivä, on se tästä huolimatta oman juhlapäivänsä ansainnut. Syksyllä 2019 Ruokatieto Yhdistys lanseerasi valtakunnallisen Suomalaisen ruoan päivän, jotta kotimainen ruoka saataisiin entistäkin kiinteämmäksi osaksi kuluttajien arkea.

Samalla kuluttajia ohjeistettiin siihen, että kotimaisen valinnan tekeminen on helppoa – riittää että ostoksilla tunnistaa tuotteessa Hyvää Suomesta -merkin.

Kaikki on kutsuttu

Ennen kampanjaa ja kampanjan aikana sosiaaliseen mediaan tuotettiin kuluttajia puhuttelevaa, ajatuksia herättävää ja informoivaa sisältöä suomalaisesta ruoasta sekä sen tuotannosta. Sisältöjä mainostettiin ja optimoitiin parhaimman tuloksen saavuttamiseksi.

Ihmisten tunnesidettä päivää kohtaan vahvistettiin olemalla sosiaalisessa mediassa aidosti läsnä – kysymyksiin ja kommentteihin reagoitiin ja keskusteluun osallistuttiin aktiivisesti, haastavia aiheita pelkäämättä.

Näkyvyyden lisäämiseksi kampanjakasvoiksi valittiin tunnettuja suomalaisia vaikuttajia, jotka levittivät ilosanomaa tapahtumasta omissa kanavissaan. Vaikuttajat inspiroituivat Suomalaisen ruoan päivästä ja julkaisivat teemaan liittyviä reseptejä, leivonta- ja ruoanlaittokuvia sekä otoksia herkullisista ruoka-annoksista.

Kampanja ylitti odotukset

Jo ensimmäisen viikon aikana kampanjan sisällöt tavoittivat yli miljoona suomalaista ja kotimaisesta ruoasta tuli valtakunnallinen ilmiö. Suomalaisen ruoan päivän päätavoite oli tehdä juhlapäivä tunnetuksi suomalaisten keskuudessa ja myös osallistaa heitä juhlistamaan kotimaista ruokaa – tässä onnistuttiin hienosti.

Kampanja sai valtavasti huomiota ja laajan näkyvyyden sekä aktiivisen sitouttamisen ansioista ihmiset ympäri Suomen aktivoituivat näyttämään rakkautensa suomalaista ruokaa kohtaan. Kuluttajien lisäksi mukaan juhlintaan osallistuivat myös ravintolat, suurtalouskeittiöt, päiväkodit, kirjastot, museot, pehmolelut, puolueet, seurakunnat, julkisuuden henkilöt ja elintarvikemyymälät. Lehdistö tarttui aiheeseen ja ehdotettiinpa päivää jopa viralliseksi liputuspäiväksi.

“Päivä onnistui yli odotusten. Hyvin maltillisella budjetilla saatiin valtavasti näkyvyyttä.”

– Minna Asunmaa, Ruokatieto Yhdistys