Uutiset

Hyvien (digi)tekojen aika – Grapevine toivottaa rentouttavaa joulua ja loistavaa uutta vuotta 2022

Kohta on taas aika laskeutua joulun viettoon ja rauhoittaa mieli hetkeksi. Koko Grapevinen tiimi voi rauhoittua pyhiin hyvillä mielin: tänä vuonna olemme aineellisten lahjojen sijasta lahjoittaneet sitä kaikkein arvokkainta – omaa aikaamme ja asiantuntemustamme hyvään tarkoitukseen.

Hyvien (digi)tekojen aika – Grapevine toivottaa rentouttavaa joulua ja loistavaa uutta vuotta 2022

Kulunut vuosi on ollut meille kaikille täynnä turbulenssia. Pandemia heittää kierrepalloja eteemme lähes viikottain, eikä maailman meno muutenkaan näytä kovin vakaalta. Paha olo ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Yksi syy tähän on se, että elämämme on siirtynyt yhä vahvemmin digitaaliseen muotoon.

Digitaalisuuden lieveilmiöt

Maalittaminen, vainoaminen, trollaus, kiusaaminen, kostoporno, ahdistelu. Tässä muutama termi, joista on valitettavasti tullut meille arkipäivää. Digitaalinen maailma mahdollistaa paitsi uudenlaisia arjen apuja ja yhteisöllisyyttä, myös paljon ikäviä lieveilmiöitä. Koska me Grapevinessa suorastaan asumme digitaalisessa todellisuudessa koemme, että meidän on taisteltava etujoukoisssa tällaista kehitystä vastaan.

Naisten Linja ehkäisee digitaalista väkivaltaa

Naisten Linjan Turv@verkko-hankkeen tarkoituksena on ennaltaehkäistä tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa digitaalista väkivaltaa sekä auttaa digitaalista väkivaltaa kokeneita toipumaan kokemuksestaan. Meillä Grapevinessa koettiin, että tämä on aihe, jota emme voi ohittaa. Siksi päätimmekin auttaa hanketta ns. pro bono oman asiantuntemuksemme voimin. Syksyn mittaan olemme luoneet Turv@verkolle digitaalisen viestinnän strategiaa ja vuoden vaihteen jälkeen vielä sparrailemme hankkeen asiantuntijoita digimarkkinoinnin käytännön asioissa.

Turv@verkko-hanke on tässä maailman ajassa erityisen tärkeä. Meidän kaikkien on koettava turvallisuuden tunnetta myös digitaalisessa universumissa seikkaillessamme. Jatkamme siis aloitettua työtä heidän kanssaan mielellämme myös vuoden vaihteen jälkeen ja toivomme samalla, että tätä kautta maailmasta tulisi piirun verran parempi paikka.

Kohta on taas aika laskeutua joulun viettoon ja rauhoittaa mieli hetkeksi. Koko Grapevinen tiimi voi rauhoittua pyhiin hyvillä mielin: tänä vuonna olemme aineellisten lahjojen sijasta lahjoittaneet sitä kaikkein arvokkainta – omaa aikaamme ja asiantuntemustamme hyvään tarkoitukseen.

Näiden ajatusten kera toivotamme sinulle oikein rentouttavaa joulua ja loistavaa uutta vuotta 2022!