Blogit

Juhlavuosi alkoi vauhdilla – Grapevine-tiimi kasvoi kolmella timanttisella tekijällä

Tänä vuonna kymppisynttäreitään viettävän Grapevinen kasvu sen kuin jatkuu – nyt esittäytymisvuorossa ovat tammikuussa aloittaneet kolme uutta digimarkkinoinnin talentia! Istutimme tuoreet asiantuntijamme haastattelupenkkiin ja selvitimme, millaisia kykyjä olemme joukkoomme saaneet.

Juhlavuosi alkoi vauhdilla – Grapevine-tiimi kasvoi kolmella timanttisella tekijällä

Tänä vuonna kymppisynttäreitään viettävän Grapevinen kasvu sen kuin jatkuu – nyt esittäytymisvuorossa ovat tammikuussa aloittaneet kolme uutta digimarkkinoinnin talentia! Istutimme tuoreet asiantuntijamme haastattelupenkkiin ja selvitimme, millaisia kykyjä olemme joukkoomme saaneet.

Jesse Karjalainen

Jesse on omien sanojensa mukaan markkinointiviestintään erikoistunut luova tuottaja, jonka valtteihin kuuluvat erityisesti kohderyhmää kiinnostavan sisällön tuottaminen ja analyyttinen työote. Innostuu mm. markkinoinnin psykologisesta puolesta ja out-of-the-box -lähestymistavoista.

1. Miten ja miksi tulit tänne?

Olin kuullut äitini kautta hyvää Grapevinestä ja työpaikkailmoituksen nähtyäni tunnistin itseni tekstistä. Työpaikkakulttuurista ja luovemmasta työnhakuprosessista jäi yksinkertaisesti hyvä fiilis!

2. Mikä on supervoimasi?

Jos innostun jostain uudesta asiasta, vaikkapa elokuvasta, saatan käyttää tunteja sen läpikotaiseen tutkiskeluun sen nähtyäni. Haluan esimerkiksi tietää, miten elokuva tehtiin ja luen tai katson näyttelijöiden haastatteluja sekä muiden mielipiteitä elokuvasta saadakseni kokonaisvaltaisen kuvan/tietämyksen aiheesta. Sattumalta se on toisinaan kryptoniittini, koska osan ajasta voisi käyttää johonkin järkevämpään tekemiseen.

3. Fiiliksesi Grapevinen meiningistä tässä vaiheessa?

On ollut mahtavaa päästä jo alussa mukaan asiakkuuksiin ja tekemään konkreettisesti hommia. Jokainen päivä on myös oppimiskokemus itsessään, joten aika ei ole missään vaiheessa ehtinyt käydä pitkäksi.

4. Mikä on parasta internetissä?

Internet mahdollistaa tehokkaasti uuden oppimista työn, harrastusten ja yleisen tiedonhaun kannalta. Jos ei tiedä tai osaa jotain, netistä löytyy miljoonien ihmisten joukosta vähintään yksi pätevä tyyppi, jolla on vastaus ongelmaan.

5. Mihin kulutat vapaa-aikasi?

Aikani kuluu pitkälti kitaransoittoon, liikuntaan sekä tyttöystävän ja kavereiden kanssa hengailuun. Supervoimani ylläpitämistä varten luen tekstejä ja katson myös paljon videoita eri aihepiireihin liittyen netissä.

Pauliina Salonoja

Pauliina on helsinkiläistynyt porilainen, jonka sydän sykkii sosiaaliselle medialle. Kiinnostunut vaihtelevasta sisällöntuotannosta, oivaltavista toteutuksista ja osuvasta markkinoinnista. Vapaa-ajalla pumppaa rautaa ja syö sushia niin paljon kuin ehtii.

1. Miten ja miksi tulit tänne?

Hakeuduin Grapevinelle töihin kaverini loistavan bongauksen kautta. Tein aiemmin yritysviestintää ja some-sisältöä mm. Instagramiin, josta työstin myös vastavalmistuneen graduni. Halusin laajentaa osaamistani markkinoinnin ja sosiaalisen median sisällöntuotannon saralla ja uskon, että Grapevine on loistopaikka tämän tavoitteen saavuttamisessa.

2. Mikä on supervoimasi?

Supervoimani on varmasti tehokkuus: kun päätän, että jokin asia tehdään, niin sehän tehdään! Työskentelen tehokkaimmin, kun minulla on samanaikaisesti monta rautaa tulessa ja tiukat deadlinet. Porilainen hulluus on taustalla vaikuttava aivan oma supervoimansa.

3. Fiiliksesi Grapevinen meiningistä tässä vaiheessa?

Fiilis on jo ensimmäisten viikkojen jälkeen huippu! Toimistolla on mukava ja rento meininki, ja meillä on täällä hyvin tehokas ja aikaansaava työporukka. Mahtavaa kuulua tähän jengiin ja odotan innolla tulevaa!

4. Mikä on parasta internetissä?

Ehdottomasti sosiaalinen media! Somemuijana elän ja hengitän sosiaalisen median fiidejä ja innostun oivaltavista ja ajatuksia herättävistä somesisällöistä. Tällä hetkellä inspiroidun erityisesti Instagramin mietelause- ja quote-kuvista.

5. Mihin kulutat vapaa-aikasi?

Käyn kuntosalilla pumppaamassa rautaa, joogaan tai vietän aikaa kaverien kanssa. Rakastan kaupoissa kiertelyä ja syön myös sushia niin paljon kuin vain voin (liikaa). Haaveissa on kehittää uusi harrastus, nyt kun gradu ja opiskelut on vihdoin jätetty taakse.

Väinö Seiro

Väinö on liiketoiminnasta ja tuloksellisesta markkinoinnista innostuva analyyttinen digitaalisen markkinoinnin asiantuntija. Hän tykkää mennä ja tehdä – maailmassa kun on monta niin ihmeellistä asiaa.

1. Miten ja miksi tulit tänne?

Yrityksen kilpailukyvyn kasvattaminen digitaalisessa ympäristössä alkoi kiinnostaa jo opintojeni aikana. Tuloksellinen markkinointi ei kuitenkaan ole niin vain oppikirjoista opittavissa, vaan se vaatii tekemällä oppimista. Oli siis luontevaa hakea tätä paikkaa ja päästä tekemään töitä kannustavaan ilmapiiriin kovan luokan tekijöiden joukkoon.

2. Mikä on supervoimasi?

Supervoimani on analyyttisyys ja kiinnostus kaikenlaista liiketoimintaa kohtaan. Pakottava tarve ymmärtää asioiden syyt ja seuraukset ajavat toisinaan hulluuden partaalle, mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

3. Fiiliksesi Grapevinen meiningistä tässä vaiheessa?

Fiilikseni on varsin innostunut kaikesta uudesta! Toimistolla on kannustava ja auttavainen ilmapiiri, joka lisää innostusta. Kaikista myös välittyy myös aito kiinnostus tekemistämme kohtaan ja se on harvinaista.

4. Mikä on parasta internetissä?

Parasta on, kun käyt saman henkilön kanssa kolmea eri keskustelua kolmessa eri kanavassa ja vieläpä samanaikaisesti – siinä onkin jo haastetta kerrakseen. Eräs autokauppias tokaisi taannoin, että ”koko internet pitäisi räjäyttää!”. Voihan sen näinkin nähdä – itse olen pyrkinyt löytämään ilmiöstä enemmän niitä positiivisia puolia. Olen tullut siihen lopputulokseen, että kyse on ihan hyvästä asiasta.

5. Mihin kulutat vapaa-aikasi?

Etenkin kesäisin miellän käyttäväni aikaani tehden asioita, sanojen varsinaisessa merkityksessä: tekemistä tuntuu aina vain olevan. Talvella asetelma kääntyykin toisinpäin, eli aikaa kuluu enemmän tehden ei mitään. Tällöin käteen osuvat usein kirjat, joiden parissa viihdyn teoksesta riippuen pidempäänkin, vaikka koko illan. Luen kyllä aktiivisesti muutenkin, joten kai se lienee jo harrastus – niin tylsältä kuin se kuulostaakin.