Tekoäly tekee nyt vallankumousta – myös graafisen suunnittelun maailmassa. Lue alta, miten tekoälyn avulla voidaan parantaa visuaalisen suunnittelutyön tehokkuutta ja avata uusia luovia mahdollisuuksia.
Heitä hyvästit tyhjän taulun ongelmalle
Monelle jo tutut tekstipohjaiset tekoälyt, kuten OpenAI:n ChatGPT ja Googlen Gemini ovat osoittautuneet erinomaisiksi apuvälineiksi tekstin tuottamisessa. Samoja työkaluja on mahdollista hyödyntää myös graafisen suunnittelun yhteydessä esimerkiksi, kun halutaan apua graafisen ohjeistuksen rakentamiseen tai asiakasesitysten luomiseen. Tekoäly auttaa eteenpäin myös, kun päässä pyörivät luovat ideat eivät tunnu jalostuvan tyhjälle paperille. Erityisesti projektin alkuvaiheessa tekoälyn käyttäminen voi säästää merkittävästi aikaa ja siten tehostaa suunnittelutyötä.
Suunnittelusta konkretiaan – näin tekoälyä hyödynnetään visuaalisissa toteutuksissa
Kun asiakkaan antamia briiffejä tai yhteisten suunnitteluhetkien antia halutaan ymmärtää vieläkin paremmin, tarjoaa tekoäly prosessin tueksi sellaisia erilaisia vaihtoehtoja, joiden turvin graafisen suunnittelijan on helpompi lähteä liikkeelle visuaalisissa toteutuksissa.
Esimerkiksi tähän tapaan – suunnittelusession muistiinpanot voi jakaa suoraan tekoälylle, jolloin suunnittelija voi saada itselleen paitsi yleiskatsauksen tapaamisesta, mutta myös mahdollisia huomioita, joita ei itse ehkä tulisi hoksanneeksi. Tekoäly nimittäin ymmärtää lukemaansa briiffiä ja muistiinpanoja monesti paljon laajemmin kuin yksittäinen suunnittelija. Tämä auttaa kiinnittämään huomiota sellaisiin asioihin, jotka voisivat muuten jäädä kokonaan huomiotta. Tällaisia konkreettisia asioita voivat olla esimerkiksi diversiteettiin tai saavutettavuuten liittyvät asiat, jotka helposti saavat vähäisemmän huomionarvon, suunnittelijan keskittyessä ongelmien ratkaisemiseen. Tekoälyn voima on lyömätön, kun halutaan analysoida suuria tietomääriä ja tunnistaa trendejä.
Pallotteluseinänä tekoäly
Tekoälyn avulla kohderyhmien tarkastelu eri perspektiiveistä on suhteellisen yksinkertaista ja helppoa. Tekoälylle voi antaa erilaisia rooleja, esimerkiksi näin:
“Olet 15-vuotias poika, joka harkitsee ammattia puutöiden parissa. Miten suhtautuisit kampanjaan, jossa erityyppisiä työkaluja käytetään koomisilla tavoilla väärin?”
Erilaisten kehotteiden avulla suunnittelija voi laajentaa näkökulmaansa ja tarjota asiakkaalle monipuolisempaa ja rikkaampaa sisältöä. Tämä voi olennaisesti vaikuttaa siihen, miten lopullinen tuotanto toteutetaan, kun kohderyhmien erilaiset tarpeet voidaan ottaa huomioon tehokkaasti ja monipuolisesti ilman erillistä kyselytutkimusta.
Tekoälyn hyödyntäminen ei rajoitu pelkästään analysoinnin ja kommunikaation helpottamiseen graafisessa suunnittelussa. Viime vuosina on tehty valtavia harppauksia visuaalisten materiaalien tuottamisessa tekoälyllä. Jatka lukemista ja ota haltuun vinkit, joiden avulla graafiset suunnittelijat voivat helpottaa arkeaan, kun työpöydällä on visuaalisen kerronnan suunnittelu.
Graafinen suunnittelu ja tekoäly – parhaat työkalut ja toimivimmat niksit
Tällä hetkellä tutuimmat työkalut ovat Midjourney, ChatGPT:n visuaalinen työkalu ja Microsoftin Bing Image Creator.
Storyboardit ovat olennainen osa visuaalista kerrontaa ja suunnitteluprosessia. Tekoäly voi auttaa suunnittelijoita luomaan nopeasti ja tarkasti storyboard-konsepteja. Algoritmit puolestaan voivat analysoida tarinan rakennetta ja ehdottaa visuaalisia elementtejä, jotka parantavat tarinan ymmärrettävyyttä ja vetovoimaa.
Mockupit ovat tärkeitä työkaluja suunnittelijoiden ja asiakkaiden välisessä kommunikaatiossa. Tekoäly voi automatisoida mockupien luomisen ja tarjota nopeita iterointimahdollisuuksia. Lisäksi AI-pohjaiset mockup-työkalut voivat analysoida käyttäjien palautetta ja ehdottaa parannuksia suunnitelmiin reaaliajassa.
Väripaletit ovat olennainen osa graafista suunnittelua, ja tekoäly voi tarjota suunnittelijoille uudenlaisia tapoja luoda ja sovittaa väripaletteja erilaisiin projekteihin. Algoritmit voivat analysoida kuvia, tunnistaa niiden väripaletteja ja ehdottaa väriyhdistelmiä, jotka sopivat suunnittelijan tarpeisiin.
Kuvakonseptit ovat tärkeitä suunnittelun alkuvaiheessa, jossa tekoäly voi auttaa suunnittelijoita löytämään inspiraatiota ja kehittämään luovia ideoita. Koneoppimisen avulla voidaan analysoida suuria kuvakokoelmia ja tunnistaa visuaalisia trendejä, jotka toimivat lähtökohtina uusille suunnittelukonsepteille.
Adobe, johtava graafisen alan yritys, on nopeasti hyödyntänyt tekoälyn kasvavaa merkitystä ja kehittänyt kaksi erinomaista työkalua suunnittelijoiden käyttöön. Nämä työkalut ovat Adobe Photoshopin Generative Fill ja Adobe Illustratorin Text to Vector Graphic.
Adobe Photoshopin Generative Fill on uusi työkalu, joka hyödyntää tekoälyä kuvien luomiseen ja muokkaamiseen. Tämä työkalu voi auttaa suunnittelijoita nopeuttamaan työnkulkuaan ja luomaan monimutkaisia visuaalisia elementtejä ketterästi.
Adobe Illustratorin Text to Vector Graphic -työkalu mahdollistaa tekstin muuntamisen vektorimuotoiseksi grafiikaksi nopeasti ja helposti. Lisäksi Text to Vector Graphic -työkalu tarjoaa erilaisia säätömahdollisuuksia, kuten fontin valinnan, tekstin muodon säätämisen ja värin määrittämisen. Tämän avulla graafinen suunnittelija voi mukauttaa lopputuloksen tarpeidensa mukaisesti.
Viime aikoina tapahtunut huima kehitys osoittaa, että tekoälyn käyttö graafisessa suunnittelussa avaa lukemattomia mahdollisuuksia luoville ammattilaisille – nyt ja tulevaisuudessa. Tekoälyn avulla suunnittelijat voivat tehostaa työskentelyään, löytää uusia ideoita ja luoda entistä vaikuttavampia visuaalisia kokemuksia. Tulevaisuudessa tekoälyn rooli graafisessa suunnittelussa vain kasvaa, kun uudet teknologiat ja työkalut kehittyvät edelleen.
Liity
SISÄPIIRIIN
Digitaalisen markkinoinnin ja modernin liiketoiminnan vinkit sähköpostiisi
Ilmoittautumisia tällä hetkellä: 116