REKRY

Digimarkkinoinnin & sosiaalisen median junior-asiantuntija

Digimarkkinoinnin & sosiaalisen median junior-asiantuntija

Grapevine on 9-vuotias digimarkkinointiin ja sosiaaliseen mediaan erikoistunut toimisto. Autamme asiakkaitamme digimaailman saloihin kouluttamalla, konsultoimalla ja toteuttamalla erilaisia digi- ja somekokonaisuuksia.

Meillä panostetaan sisäisesti innostumiseen, rohkeuteen, luovaan tekemisen meininkiin ja maanläheisyyteen. Asiakkaillemme haluamme näyttäytyä luotettavana, monipuolisena ja vaivattomana kumppanina, joka ylittää odotukset mielellään. Tästä tavallisesti tekstin täytteenä olevasta arvohöpinästä poiketen me oikeasti uskomme yhdessä sovittuihin laatukriteereihin ja ehkäpä juuri siksi asiakkaamme antoivat meille niin ylistävää palautetta, että pääsimme Vuoden Toimisto 2018 finalistien joukkoon.

Timanttinen tiimimme kaipaa juuri nyt innokasta junior-tason asiantuntijaa, joka on valmis oppimaan uutta ja tekemään töitä sen eteen, että on joku päivä jonkin osa-alueen guru. Tällä kehityspolulla voit luottaa tiimin tukeen. Vaikka meillä kaikki ovat itsenäisiä tekijöitä, ketään ei jätetä yksin.

Mihin työpäivät mahdollisesti kuluvat asiantuntijoillamme?

  • Asiakaskohtaisten toimintasuunnitelmien toteuttaminen
  • Yhteisömanagerointi
  • Tekstin tuotanto
  • Analytiikan seuraaminen ja lukujen analysointi
  • Kuvien, taustatietojen ja materiaalien etsiminen
  • Asiakkaan kanssa kommunikointi
  • Myynnin avustaminen
  • Asiakkuuksien kehittäminen yhdessä Account Managerin kanssa
  • Omista taidoista riippuen myös pienimuotoinen kuvankäsittely, WordPress-sivustojen päivitys, videoiden tuotanto jne.

Some- / digiasiantuntija on varustettu mieluusti…

  • Positiivisella asenteella
  • Luovalla tekemisen meiningillä
  • Kehittymisinnolla
  • Asiakaspalvelukokemuksella (toimialalla ei väliä)
  • Kokonaisuuksien hahmottamisella
  • Analyyttisella otteella
  • Aikatauluissa pysymisellä
  • Sokerina pohjalla Googlen työkalujen tunteminen, Facebook Business Managerin parissa viihtyminen, mainontatyön hallinta ja minkä tahansa digimarkkinoinnin työkalun ja/tai prosessin hallinta

Kuulostaako juniorasiantuntijuuspesti sellaiselta, jossa voisit itse kuvitella viihtyväsi ja kehittyväsi lopulta täysveriseksi asiantuntijaksi? Jos vastasit kyllä, laita hakemuksesi tulemaan 9.12.2018 mennessä.

P.S. Kutsumme sopivia kandidaatteja haastatteluun sitä myötä, kun meitä ilahduttavia hakemuksia tupsahtaa ilmoille. Saatamme myös tehdä valinnan pikaisestikin, joten nopeat syövät hitaat.

Kysymyksiä? Laita meilillä virve.karinkanta@grapevine.fi tai soita 044 283 8210 (Virve).

Haku on päättynyt! Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin joulukuun aikana.

Grapevine tarjoaa työntekijöilleen muun muassa:

Laajan yksityisen työterveyshuollon

Lounasedun

Matkapuhelinedun

Työmatkaedun

Applen-työvälineet

Kahvit, virvokkeet ja välipalat toimistolla

Mahdollisuuden etätyöskentelyyn

Huippuhauskat työtoverit & inspiroivan kulttuurin