Etsimme vuoden vaihteessa voittoa tavoittelematonta organisaatiota, jonka kanssa voisimme tehdä hyvää. Saimme mielenkiintoisia hakemuksia yhteensä 35 kappaletta, joten voit arvata, että valinta oli erittäin vaikea. Nyt se kuitenkin on tehty.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Kuten monet muutkin hyvät ja vähän erilaiset ideat, tämäkin älynväläys syntyi kahvipöydässä. Juttelimme hyväntekeväisyydestä ja päädyimme keskustelussamme siihen, että haluamme auttaa mieluiten niillä menetelmillä, jotka parhaiten ovat itsellämme hallussa. Ai miksikö? Koska hyvän tekeminen osana duunia on tärkeää jokaiselle meillä Grapevinella.

Niinpä päädyimme hakemaan itsellemme pro bono -casea rekrytointi-ilmoituksen kautta tietämättä yhtään, mitä odottaa. Hakemuksia alkoi tippua tasaiseen tahtiin joulun ajan kiireistä huolimatta. Olimme innoissamme ja samalla vähän peloissamme, sillä valinta tulisi olemaan vaikea.

Pelastetaan lapset yhdessä

Huolellisen valintaprosessin jälkeen päädyimme tarjoamaan apuamme Pelastakaa Lapset ry:lle. Sillä mekin haluamme olla mukana auttamassa kaikkein pienimpiä ja heikoimpia.

Aloitamme heidän kanssaan tilannekartoituksesta ja some-workshopista. Tämän jälkeen jeesaamme lasten pelastamisessa 8 kuukauden ajan säännöllisten sparraustapaamisten ja jatkuvan etätuen avulla.

Haluamme itsekin oppia hyväntekeväisyysmaailmasta ja toisaalta samalla auttaa muitakin vastaavassa tilanteessa olevia. Siksi seuraamme koko projektin ajan etenemistä paitsi mittaamalla ja analysoimalla myös bloggaamalla ja tiedottamalla otetuista askeleista muitakin kanavia pitkin. Kannattaa siis ottaa Grapevinen some-kanavat seurantaan, jos projektin seuraaminen kiinnostaa!

Lisätietoja:
Marika Siniaalto
p. 045 6744 768
marika.siniaalto@grapevine.fi